Emma Goldman

Millaisen maineen sait anarkistipuhujana ja aktivistina?

Tulin tunnetuksi anarkistipuhujana, joka puhui tuhansille ihmisille vapaudesta, naisten oikeuksista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Aktivismini johti vankeuteen ja lopulta karkotukseen Venäjälle Alexander Berkmanin kanssa. Taustaani kuului myös suunnitelma, jonka teimme Berkmanin kanssa vuonna 1892 Henry Clay Frickin surmaamiseksi; Frick selvisi hengissä. Poliittisen salamurhan tukeminen oli silloisen ajan vallankumouksellinen näkemys. Esseissäni selitin laajempaa tavoitetta: vapautta kirkon, omaisuudenomistajien ja valtion herruudesta sekä huomiota kärsimystä ja väkivaltaa synnyttäviin yhteiskunnallisiin oloihin.

Miksi lukijoiden pitäisi yhä tarttua esseisiisi?

Pyytäisin lukijoita tarttumaan esseisiini niiden kysymysten, ei vain johtopäätösten vuoksi. Kuka hyötyy tottelevaisuudesta? Mitä sulkeminen tekee ihmiselle? Rohkaiseeko koulunkäynti ajattelemaan vai opettaako se alistumaan? Voiko julkinen oikeus yksin tehdä ihmisestä vapaan? Yhdistin nämä aiheet, koska auktoriteetin vaikutus ulottuu elämän monille alueille. Lukijoiden ei tarvitse hyväksyä jokaista väitettä löytääkseen jotain pohtimisen arvoista. Toivon, että kirjoitukseni herättävät tarkkaavaisen ja kyselevän mielen, joka uskaltaa katsoa tuttujen instituutioiden ja hyväksyttyjen selitysten taakse.

Mitä neuvoisit lukijalle, joka opettelee ajattelemaan itsenäisesti?

Aloittaisin halusta kyseenalaistaa se, mitä sinut on opetettu tottelemaan – myös omien esseideni argumentit. Itsenäinen ajattelu ei voi kehittyä siten, että yksi kyseenalaistamaton auktoriteetti korvataan toisella. Oma koulutukseni jatkui isäni vastustuksesta huolimatta, ja kirjoituksissani puolustin kouluja, jotka hylkäsivät ulkoa oppimisen ja kirkon määräysvallan. Löysin yhteiskuntakritiikkiä myös näytelmistä, en vain poliittisista kokouksista. Lue tarkkaavaisesti ja mieti, millaisiin ihmisiin argumentti vaikuttaa. Kysy, lisääkö se ihmisten vapautta vai vaatiiko se vain alistumaan toisella tavalla.

Mikä tuotti sinulle suurimman pettymyksen vallankumouksessa, jota aluksi kannatit?

Suurin pettymykseni oli se, että aluksi kannattamani vallankumous tukahdutti riippumattomia ääniä. Kun minut karkotettiin Venäjälle vuonna 1919, alkuvaiheen toiveeni vaihtuivat tuomioksi, etenkin Kronstadtin kapinan jälkeen. En voinut hyväksyä alistamista vain siksi, että sitä perusteltiin vallankumouksen nimissä. Teoksessani My Disillusionment in Russia kuvaan tätä tuskallista mielenmuutosta. Periaate pysyi samana: ihmisten vapauden on oltava tärkeämpää kuin uskollisuuden vallankumoukselliselle auktoriteetille. Liikkeen lupaukset eivät pyyhi pois sitä, mitä se tekee eri mieltä oleville.

Miten köyhyys vaikuttaa ihmisten rahaa ja omaisuutta koskeviin valintoihin?

Uskoin köyhyyden kaventavan ihmisen valinnanmahdollisuuksia jo kauan ennen kuin rangaistuksesta tulee edes kysymys. Nälän, uuvuttavan työn ja puutteen keskellä ihmisten suhdetta omaisuuteen ei voi ymmärtää näistä oloista irrallaan. Vankiloita käsittelevissä kirjoituksissani väitin, että köyhyys ajaa monet omaisuusrikoksiin. Yhteiskunta, joka jättää ihmiset puutteeseen ja rankaisee sitten heidän reaktiostaan, välttää tarkastelemasta omaa osuuttaan. Halusin suunnata huomion elinoloihin sen sijaan, että jokaista rikkomusta pidettäisiin todisteena yksilön henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Miksi vankilat eivät mielestäsi tuo oikeutta?

Kyseenalaistin vankilat, koska uskoin, etteivät ne vähentäneet rikollisuutta eivätkä puuttuneet sen taustalla oleviin oloihin. Väitin, että monet omaisuusrikokset johtuivat köyhyydestä. Vankeus erotti ihmiset työstä, perheestä ja toivosta, ja hiljaisuus sekä jatkuva valvonta vahingoittivat heidän mieltään. Ihmisen rankaiseminen näissä oloissa ei ollut sama asia kuin vääryyden hyvittäminen tai yhteiskunnan parantaminen. Halusin lukijoiden tarkastelevan sekä vankiloiden sisällä koettua kärsimystä että niiden ulkopuolisia yhteiskunnallisia epäonnistumisia sen sijaan, että rangaistusta itseään pidettäisiin oikeuden toteutumisena.

Miksi opettajien pitäisi olla kärsivällisiä lasten kanssa ulkoa opettamisen sijaan?

Uskon, että lapset tarvitsevat tilaa oman ymmärryksensä kehittämiseen, eivät vain harjoitusta auktoriteetin sanoman toistamiseen. Kärsivällisyys on tärkeää, sillä oppimisen pitäisi auttaa mieltä kasvamaan eikä pakottaa sitä tottelemaan. Kirjoittaessani Francisco Ferreristä ja Modern Schoolista puolustin koulutusta, jossa ei ollut ulkoa opettelua eikä kirkon määräysvaltaa. Opettajan tehtävä ei ymmärrykseni mukaan ollut saada alistumista tuntumaan luonnolliselta. Vapaa kasvatus antaa lapsille mahdollisuuden ajatella itse sen sijaan, että he hyväksyisivät jokaisen säännön kyselemättä.

Miten vankeus vahingoittaa ihmisen mielenrauhaa?

Näin vankeuden mielen vahingoittamisena ja samalla kehon vapauden rajoittamisena. Vanki erotetaan perheestään, mielekkäästä työstä ja toivosta, ja hiljaisuus sekä jatkuva valvonta kaventavat arjen mahdollisuuksia. Nämä olot eivät tuo mielenrauhaa; ne voivat syventää kärsimystä ja heikentää ihmisen mahdollisuuksia palata elämään vapaudessa. Kritiikkini oli, että yhteiskunta piti eristämistä ratkaisuna kohtaamatta sen aiheuttamaa vahinkoa. Uskoin vankiloiden usein pahentavan ihmisiä sen sijaan, että ne auttaisivat heitä.

Miksi vankilassa vietetty aika ei riitä kuntouttamaan ihmistä?

En uskonut, että pelkkä ajan kuluminen vankilan muurien sisällä voisi muuttaa oloja, jotka olivat alun perin johtaneet ihmisen sinne. Jos köyhyys ajaa moniin omaisuusrikoksiin, vankeus ei poista köyhyyttä. Eikä erottaminen työstä, perheestä ja toivosta valmista ihmistä vapaampaan elämään. Väitin, että vankilat vahingoittavat vankejaan vähentämättä rikollisuutta. Suoritetun vankeusajan laskeminen ei siis ole sama asia kuin sen ymmärtäminen, mikä on muuttunut. Rangaistus voi päättyä määräajan kuluttua, vaikka ongelman juurisyy säilyy.

Miksi äänioikeuden saaminen ei yksin riitä naisten vapauden mittariksi?

Epäilin, että äänioikeus yksin antaisi naisille määräysvallan omaan elämäänsä. Poliittiset instituutiot saattoivat pysyä korruptoituneina riippumatta siitä, osallistuivatko niihin miehet vai naiset. Minulle vapaus edellytti myös sisäistä itsenäisyyttä: kykyä kyseenalaistaa hyväksytyt odotukset ja olla mittaamatta itseään kokonaan muiden vaatimusten mukaan. Tämä ei tarkoittanut, etteivät muutokset julkisessa elämässä olisi merkityksellisiä. Se tarkoitti, ettei yksittäinen poliittinen saavutus voinut edustaa koko vapautumista. Halusin naisten vapauden ulottuvan heidän arkeensa ja siihen, miten he ymmärtävät itsensä.

Mikä sai sinut muuttamaan mielesi Neuvostoliiton vallankumouksesta?

Kannatin aluksi lokakuun vallankumousta, mutta vallankumouksen tukeminen ei voinut edellyttää vaikenemista sen harjoittamasta sorrosta. Kun minut karkotettiin Venäjälle vuonna 1919, aloin tuomita riippumattomien äänten tukahduttamisen, etenkin Kronstadtin kapinan jälkeen. Se oli keskeistä mielenmuutoksessani. Vapauden lupausta antavaa vallankumousta oli arvioitava sen perusteella, miten se kohteli vapautta käytännössä. Teoksessani My Disillusionment in Russia käsittelin tätä epäonnistumista enkä antanut aiempien toiveideni oikeuttaa sortavan vallan käyttöä.

Miksi ihmiset pelkäävät anarkismia pommien ja kaaoksen aiheuttajana?

Väitin, että sanomalehdet ja poliitikot olivat opettaneet ihmiset yhdistämään anarkismin tuhoon vapauden sijaan. Tuo mielikuva peitti sen yhteiskuntajärjestyksen, jota yritin selittää: sellaisen, jossa kukaan ei hallitse toista. Vallankumouksellisessa historiassa, johon kuuluin, oli myös väkivaltaa. Vuonna 1892 Alexander Berkman ja minä suunnittelimme Henry Clay Frickin surmaamista. Poliittisen salamurhan kannattaminen oli silloisen ajatteluni mukaista, enkä puolustele sitä tässä. Anarkismin ymmärtäminen edellyttää silti sen ajatusten tarkastelua sen sijaan, että ne pelkistetään peloksi.

Mitä vapaus kirkon, omistajien ja valtion vallasta tarkoittaisi?

Tarkoitin elämää, jossa ihmisiä ei pakoteta alistamaan ajatuksiaan kirkolle, työtään omistajien vallalle tai toimintaansa valtion määräysvallalle. Ajattelussani nämä olivat toisiinsa liittyviä auktoriteetin muotoja, eivät erillisiä harmituksen aiheita. Vapaus tarkoitti muutakin kuin käskijän vaihtamista. Se tarkoitti oikeuden kyseenalaistamista: onko kenelläkään oikeutta määrätä toisen elämästä? Esseissäni käsittelin tätä kysymystä koulujen, vankiloiden ja naisten elämän kautta, sillä vapaudella oli merkitystä niin arjen kokemuksissa kuin yhteiskunnallisissa ihanteissakin.

Mitä vallankumouksen epäonnistuminen opettaa meille poliittiseen valtaan luottamisesta?

Opin, ettei vallankumoukseen kohdistuva toivo saa antaa sen hallitsijoille lupaa vaientaa muita. Varhainen tukeni lokakuun vallankumoukselle ei kestänyt Neuvostoliiton sortotoimien tarkastelua, etenkin Kronstadtin kapinan jälkeen. Opin tarkastelemaan sitä, mitä valta todella tekee, sen sijaan että luottaisin sen julistamiin tavoitteisiin. Riippumattomilla äänillä on merkitystä silloinkin, kun ne haastavat aatteen, jota itse on kannattanut. Vallankumousta ei voi arvioida vain sen lupausten perusteella; sen suhteen ihmisten vapauteen on aina kestettävä kritiikkiä.

Mistä elämäsi vaiheista kerrot teoksessa Living My Life?

Teoksessa Living My Life kerron omasta elämästäni ja kamppailuistani kirjailijana ja aktivistina. Elämäni vei minut ortodoksijuutalaisesta perheestä, jossa isäni vastusti jatkokoulutustani, ompelijan työhön Yhdysvaltoihin ja sieltä anarkistiseksi puhujaksi ja järjestötoimijaksi. Siihen kuului vankeutta, karkotus Venäjälle ja vallankumoustoiveiden tuskallinen punnitseminen sorron todellisuutta vasten. Omaelämäkertani ilmestyi kahtena osana vuosina 1931 ja 1935, ja siinä henkilökohtaiset kokemukset liittyivät julkiseen työhöni.

Mitä tuomitsit teoksessa My Disillusionment in Russia?

Teoksessa My Disillusionment in Russia tuomitsin Neuvostoliiton sorron ja erityisesti riippumattomien äänten murskaamisen, joka nousi minulle ratkaisevaksi Kronstadtin kapinan jälkeen. Olin aluksi kannattanut lokakuun vallankumousta, mutta se ei voinut edellyttää vaikenemista, kun vallankumouksellinen auktoriteetti kääntyi vapautta vastaan. Vastustukseni perustui samaan periaatteeseen, joka ohjasi muutakin työtäni: mikään vapautuksen nimissä esitetty väite ei oikeuta alistamista. En voinut hyväksyä sortoa vain siksi, että sen toimeenpanijat puhuivat vallankumouksen nimissä – vallankumouksen, jota olin itse toivottanut tervetulleeksi.

Minkä väitteen esität teoksessa The Psychology of Political Violence?

Teoksessa The Psychology of Political Violence väitän, ettei väkivaltaisiin tekoihin syyllistyneiden kutsuminen julmiksi tai mielipuolisiksi selitä, miksi tällaisia tekoja tapahtuu. Tarkastelen köyhyyttä, nälkää, uuvuttavaa työtä ja sortoa ja kysyn, miten nämä olosuhteet vaikuttavat ihmisiin. Oma tukeni poliittisille salamurhille oli tuon ajan vallankumouksellinen näkemys. Kirjoituksen keskeinen tavoite on selittää: yhteiskuntaa on tarkasteltava yksittäisen teon rinnalla. Halusin lukijoiden pohtivan väkivaltaa synnyttäviä olosuhteita sen sijaan, että leima korvaisi ymmärryksen.

Millaista koulutuksen vaihtoehtoa puolustat teoksessa Francisco Ferrer and the Modern School?

Puolustan koulutusta, joka antaa lapsille tilaa ajatella sen sijaan, että heitä vain opetettaisiin toistamaan ja tottelemaan. Francisco Ferrerin koulut hylkäsivät ulkoa opettelun ja kirkon määräysvallan. Tämä vaihtoehto oli minulle tärkeä, koska koulutuksen tulisi antaa mielen kasvaa vapaasti, ei valmistaa sitä alistumaan auktoriteetille. Oma haluni jatkaa opintoja kohtasi vastustusta kotona, joten jatkoin oppimista itsenäisesti. Ferrerin työssä näin koulutuspyrkimyksen, joka vastasi laajempaa vakaumustani siitä, että vapauden on ulotuttava tavalliseen elämään.

Mikä on teoksen The Tragedy of Woman's Emancipation keskeinen ongelma?

Näen keskeisenä ongelmana kuilun ulkoisen vapautumisen ja sisäisen vapauden välillä. Naisten aseman muuttuminen julkisessa elämässä on tärkeää, mutta se ei yksin poista tapoja ja odotuksia, jotka rajoittavat naisen elämää. Siksi vaadin vapautumiselta enemmän kuin poliittisia oikeuksia tai muuttunutta yhteiskunnallista asemaa. Haluan, että naisilla on henkilökohtainen itsenäisyys ja mahdollisuus ajatella itse, eivätkä he mittaa vapauttaan vain saavuttamiensa julkisten mahdollisuuksien perusteella. Sisäisen vapauden ja yhteiskunnallisen muutoksen on kuljettava käsi kädessä.

Miksi käsittelet modernia draamaa poliittisten esseiden kokoelmassa?

Käsittelen modernia draamaa, koska poliittinen ymmärrys ei synny vain kokouksissa tai puheissa. Näytelmä voi tuoda luokan, avioliiton ja omantunnon paineet näkyviin ihmisten elämäntilanteiden kautta ja tavoittaa myös ne, jotka eivät koskaan tulisi kuuntelemaan anarkistista luentoa. Pidän esimerkiksi Ibsenin, Strindbergin ja Hauptmannin kaltaisia näytelmäkirjailijoita tärkeinä tästä syystä. Heidän työnsä ei vain viihdytä, vaan voi horjuttaa totuttuja käsityksiä ja paljastaa tavallisiin järjestelyihin kätkeytyvän vallan. Siksi teatteri kuuluu vapaudesta käymääni keskusteluun.

Miten Haymarketin tapaus sai sinut kiinnostumaan anarkismista?

Chicagossa sattunut Haymarketin tapaus sai minut kiinnostumaan anarkismista sen jälkeen, kun olin muuttanut Yhdysvaltoihin ja työskennellyt ompelijana Rochesterissa. Se suuntasi huomioni tavallisten ihmisten ja heidän elämäänsä hallitsevien voimien väliseen kamppailuun. Vakuutuin siitä, että vapaus vaatii muutakin kuin hallitsijoiden vaihtamista. Aloin tavoitella yhteiskuntaa, jossa valtio, omaisuudenomistajat tai kirkko eivät voisi hallita ihmistä. Tästä ymmärryksestä tuli keskeinen osa luentojani ja esseitäni.

Mikä innoitti sinua Tšernyševskin teoksessa Mitä on tehtävä?

Tšernyševskin Mitä on tehtävä? inspiroi minua pysyvästi jatkamaan oppimista itsenäisesti. Isäni vastusti haluani jatkaa opintojani, mutta se ei sammuttanut itse halua. Lukeminen oli minulle keino kehittää omaa ajatteluani sen sijaan, että olisin hyväksynyt muiden asettamat rajat. Yhdistin tämän kokemuksen myöhemmin uskomukseeni siitä, että koulutuksen tulisi kannustaa vapaaseen ajatteluun, ei toiston tai uskonnolliselle auktoriteetille alistumisen kautta tottelevaisuuteen. Älyllinen itsenäisyys oli osa vapautta, ei siitä irrallinen ylellisyys.

Miksi suunnittelit Berkmanin kanssa Henry Clay Frickin salamurhaa?

Vuonna 1892 Alexander Berkman ja minä suunnittelimme Henry Clay Frickin tappamista, koska pidimme poliittista salamurhaa vallankumouksellisena keinona. Se oli aikakauden näkemys, enkä esitä sitä oikeutuksena tappamiselle. Frick selvisi, ja Berkman tuomittiin vankilaan. Poliittista väkivaltaa käsittelevissä kirjoituksissani tarkastelin yhteiskunnallisia oloja, joista tällaiset teot kumpuavat, sen sijaan että pitäisin niitä vain todisteina julmuudesta tai mielipuolisuudesta. Olosuhteiden selittäminen on eri asia kuin väkivallan esittäminen seurattavana esimerkkinä.

Miksi sinut vangittiin ehkäisyä koskevan tiedon levittämisestä?

Minut vangittiin ehkäisyä koskevan tiedon levittämisestä. Toimintani liittyi laajempaan vaatimukseen siitä, että naisilla tulisi olla itsenäinen päätösvalta omasta elämästään sen sijaan, että he jäisivät auktoriteettia itselleen vaativien instituutioiden alaisiksi. En uskonut, että pelkkä äänioikeuden saavuttaminen takaisi tämän vapauden. Yhteiskunnalliset muutokset olivat tärkeitä, mutta niin oli myös naisen mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti. Vangitsemiseni osoitti ristiriidan tiedon jakamisen ja sitä rajoittamaan pyrkivän vallan välillä; minulle kyse oli vapaudesta, ei pelkästä luvasta.

Mikä johti vankeuteesi asevelvollisuusrekisteröinnin vastustamisen ja Venäjälle karkottamisen vuoksi?

Vuonna 1917 Alexander Berkman ja minä saimme vankeustuomion salaliitosta asevelvollisuusrekisteröintiä vastaan. Meidät karkotettiin Venäjälle vuonna 1919. Vastustukseni kumpusi samasta ajattelusta, joka sai minut kyseenalaistamaan sodan, isänmaallisuuden ja valtion vallan yksilöiden elämässä. En pitänyt hallituksen tottelemista ihmisarvon mittana. Venäjä herätti aluksi toiveeni vallankumouksesta, mutta ne eivät vapauttaneet minua velvollisuudesta kyseenalaistaa auktoriteettia, kun se toimi vastoin sitä vapautta, jota sen väitettiin puolustavan.

Miksi Kronstadtin kapina oli sinulle käännekohta?

Olin aluksi tukenut lokakuun vallankumousta, mutta Kronstadtin kapinan jälkeen tuomitsin Neuvostoliiton harjoittaman sorron. Ratkaiseva kysymys oli minulle se, saiko vallankumous riippumattomat äänet elämään ja puhumaan. Liike ei voinut luoda vapautta vain kutsumalla itseään vallankumoukselliseksi samalla kun se tukahdutti toisinajattelun. Olin sitoutunut vapauteen, en puolustamaan hallitusta vain siksi, että olin joskus pannut siihen toivoni. En voinut hyväksyä alistamista uuden nimen alla, kun vakaumukseni perustana oli ollut alistamisen vastustaminen.

Miksi väität, että isänmaallisuus palvelee vaikutusvaltaisia?

Väitin isänmaallisuuden palvelevan vaikutusvaltaisia, koska se kannustaa ihmisiä samastamaan valtion tottelemisen omistautumiseen kotimaalle. Silloin sotaa tai ihmisten elämää ohjaavaa valtaa on vaikeampi kyseenalaistaa. Ajattelin aina ihmistä, joka joutuu kantamaan muiden antamien käskyjen taakan. Halusin ihmisten pohtivan, kuka hyötyy lojaaliuden vaatimuksesta ja kuka maksaa sen hinnan. Minulle ihmisten vapaus oli tärkeämpää kuin se kunnioitus, jota hallitukset hakivat itselleen isänmaallisuuden avulla.

Mikä sai sinut lähtemään Espanjaan tukemaan anarkistista vallankumousta?

Lähdin Espanjaan tukemaan anarkistista vallankumousta, koska anarkismi ei ollut minulle pelkkä luentojen ja esseiden aihe. Se ilmaisi toivettani yhteiskuntajärjestyksestä, joka perustuu vapauteen ilman, että yksi ihminen hallitsee toista. Tämä vakaumus sai minut tukemaan pyrkimyksiä toteuttaa tällaisia ajatuksia käytännössä. Arvioin niitä saman mittapuun mukaan kuin muuallakin: pystyivätkö ihmiset vapautumaan alistamisesta. Pelkkä vallankumouksellinen nimitys ei koskaan riittänyt; olennaista oli todellisten ihmisten vapaus.