Lyhyt vastaus
- Mikä se on: Manin 200-luvulla Mesopotamiassa, Persian sassanidien valtakaudella perustama itsenäinen lähetysuskonto.
- Keskeinen opetus: Kaksi ikuista periaatetta, Valo ja Pimeys, sekoittuivat nykyisessä maailmassa; pelastus merkitsi Valon vapauttamista.
- Säilyneet tekstit: Kirjoituksia on säilynyt koptiksi, kreikaksi ja useilla Keski-Aasian kielillä, ja lisäksi on säilynyt uskonnollisten vastustajien kertomuksia.
- Historiallinen ulottuvuus: Yhteisöjä oli Espanjasta Kiinaan, ja niiden merkitys väheni eri alueilla eri aikoina.
Manikealaisuus oli itsenäinen lähetystyötä tehnyt uskonto, jonka Mani perusti 200-luvun Mesopotamiassa. Sen opetuksen mukaan jumalallinen Valo oli kietoutunut pimeyteen aineellisessa maailmassa. Yhteisöissä erotettiin askeettinen valittujen joukko sitä tukevista kuulijoista, ja uskonto levisi Espanjasta Kiinaan. Sen historia tunnetaan yhteisöjen omista kirjoituksista ja vastustajien kuvauksista, jotka tarjoavat erilaista näyttöä. Uskonto katosi vähitellen eri alueilla, ei yhden yksittäisen tapahtuman seurauksena.
Tässä oppaassa käsitellään ensin uskonnon luonnetta ja Manin persialaista taustaa, sitten Valon ja pimeyden opetusta. Tämän jälkeen tarkastellaan säilyneitä pyhiä kirjoituksia, Augustinuksen yhteyttä uskontoon ja kristittyjen vastustusta sekä lopuksi uskonnon hiipumista ja siihen liittyviä oppaita.
Mitä manikealaisuus oli
Manikealaisuus ammensi kristillisistä, iranilaisista ja buddhalaisista perinteistä olematta kuitenkaan vain kristinuskon tai zarathustralaisuuden haara. Jeesuksella oli sen opetuksessa tärkeä ilmoitusta välittävä ja pelastava rooli. Nämä yhteydet on syytä nähdä rinnakkain manikealaisuuden oman uskonnollisen identiteetin kanssa: sen yhteisöt ymmärsivät uskonnollisen elämän Manin opetusten kautta eivätkä vain säilyttäneet jotakin niistä perinteistä, joista hän ammensi.
Yhteisöissä erotettiin askeettinen valittujen joukko suuremmasta kuulijoiden joukosta. Valituilta edellytettiin selibaattia ja ruokavalion rajoituksia, joihin kuului lihasta pidättäytyminen; kuulijat tukivat heitä ruoalla ja muilla välttämättömyyksillä. Uskontoon kuului myös muistopäivien kalenteri. Bema, Manin muistoa kunnioittava vuosittainen juhla, piti perustajan osana hänen perustamansa uskonnon yhteisöelämää.
Mani ja hänen maailmansa 200-luvun Persiassa
Mani syntyi vuonna 216 ja perusti uskontonsa Mesopotamiassa Sasanidien Persian valtakunnan aikana. Hän kertoi saaneensa tehtävänsä ilmoituksina taivaalliselta kumppaniltaan, jota tavallisesti kutsutaan hänen Kaksosekseen. Tämä on perinteen kuvaus hänen uskonnollisesta kutsumuksestaan, ei väite siitä, että historiallinen tutkimus voisi todistaa ilmoitusten lähteen. Manin elämä sijoittui Sasanidien kuninkaallisen vallan aikaan.
Suurin osa Manin keskeisistä kirjoituksista laadittiin syyriaksi. Hän kirjoitti myös keskipersiaksi Shabuhraganin Sasanidien kuningas Šapur I:lle ja käytti opetuksensa välittämiseen kuvakirjaa, jota kutsutaan tavallisesti Arzhangiksi. Hänen suhteensa kuninkaalliseen valtaan päättyi vangitsemiseen: Mani kuoli kuningas Bahram I:n aikana, yleensä ajoitettuna vuosiin 276 tai 277.
Valon ja pimeyden opetus
Manikealaisen opetuksen mukaan oli kaksi ikuista ja alun perin toisistaan erillistä periaatetta tai valtakuntaa: Valo ja pimeys. Sen mukaan nykyinen maailma syntyi sekoituksesta, jossa jumalallinen Valo oli kietoutunut pimeyteen. Vastakkainasettelu koski siis maailman alkuperää ja tilaa, ei vain ihmisten käyttäytymistä. Tässä kosmologiassa järjestäytynyt maailmankaikkeus toimi vankina olevan Valon vapauttamisen välineenä.
Pelastukseen kuului sielun jumalallisen alkuperän oivaltaminen ja osallistuminen Valon vapauttamiseen. Manikealaisissa kuvauksissa maailmanlopusta kaksi valtakuntaa erottautuvat lopulta toisistaan. Opetus yhdisti näin alkuperäisen erillisyyden, nykyisen sekoittuneen tilan ja lopullisen erillisyyden palautumisen. Nämä ovat kuvauksia manikealaisista uskomuksista, eivät väitteitä maailman todellisesta luonteesta.
Manikealaiset pyhät kirjoitukset ja niiden säilyminen
Manikealaisen perinteen mukaan Manin nimiin luettiin seitsemän keskeistä kirjoitusta. Hänen Elävä evankeliuminsa oli oma pyhä kirjoituksensa, ei yksi kristinuskon neljästä kanonisesta evankeliumista. Säilynyt kirjallisuus sisältää myös yhteisöjen opetuksia ja jumalanpalvelusaineistoa. Merkittävä joukko koptilaisia käsikirjoituksia tuli tutkijoiden tietoon noin vuonna 1930 Egyptin Medinet Madista tehtyjen löytöjen myötä. Manikealainen psalmikirja, jonka säilynyt käsikirjoitus ajoitetaan yleensä 300- tai 400-luvulle, sisältää yhteisön hymnejä eikä yksinomaan Manin kirjoituksia. Manikealaiset homiliat säilyttävät seuraajien saarnoja, myös aineistoa Manin kärsimyksestä ja kuolemasta.
Kephalaia-kokoelmat sisältävät Maniin liitettyjä opillisia opetuksia. Ne kuvastavat opetusten välittämistä ja kokoamista yhteisön piirissä eivätkä ole säilyneet hänen omakätisinä kirjoituksinaan. Kölnin Mani-koodi-nimellä tunnettu pienikokoinen kreikkalainen pergamenttikäsikirjoitus säilyttää elämäkerrallisia perinteitä hänen nuoruudestaan juutalaiskristillisessä kastajayhteisössä. 1900-luvun alun tutkimusmatkoilla Turfaniin Kiinan Keski-Aasiassa löydettiin huomattava määrä käsikirjoituskatkelmia. Säilyneitä manikealaisia kirjoituksia on koptiaksi, kreikaksi, keskipersiaksi, partiksi, sogdiksi, vanhauiguuriksi ja kiinaksi.
Jättiläisten kirjan historia ulottuu manikealaisuutta varhaisempaan aikaan. Aiempi juutalainen teos on säilynyt arameankielisinä katkelmina Kuolleenmeren kääröissä; Mani muokkasi siitä manikealaisen pyhän kirjoituksen. Sen juutalaisessa kertomuksessa käsitellään Vartijoiden jälkeläisiä ja levottomuutta herättäviä unia, joita tulkitaan Henokin avulla. Varhaisempi teos ja sen manikealainen muunnelma kuuluvat siis toisiinsa liittyviin mutta erillisiin yhteyksiin. Toinen ero koskee löytöjä: Nag Hammadin koodeksit eivät ole manikealaisten pyhien kirjoitusten kokoelma.
Augustinus, vastustajat ja uskonnon katoaminen
Augustinus Hippolainen kuului noin yhdeksän vuoden ajan manikealaisten kuulijoihin, ennen kuin hänestä tuli tunnettu kristitty kriitikko. Toinen vihamielinen lähde, Archelaoksen väittelyn teot, on 300-luvulla laadittu kristillinen manikealaisvastainen teos, joka on perinteisesti luettu Hegemonioksen nimiin. Sen Archelaoksen ja Manin välinen väittely on kirjallinen rakennelma, ei luotettava kuvaus todellisesta kohtaamisesta. Teos on säilynyt pääasiassa kreikankielisen alkuteoksen latinankielisenä käännöksenä.
Kristittyjen, muslimien ja muiden vastustajien kertomukset on erotettava manikealaisten yhteisöjen omista kirjoituksista. Vastustus sai myös poliittisia muotoja: manikealaisia vainottiin useiden Rooman, Sasanidien ja Kiinan hallitusten aikana. Yhteisöt ulottuivat lännessä Espanjaan ja idässä Kiinaan, mutta uskonnon katoamiselle ei ole yhtä kaikkialla pätevää ajankohtaa. Perinteet säilyivät Kaakkois-Kiinassa senkin jälkeen, kun uskonto oli kadonnut suurelta osin aiemmilta alueiltaan. Siksi alueittain tapahtunut hiipuminen on historiallisesti täsmällisempi kuvaus.
Mihin seuraavaksi
Jättiläisten kirjaa käsittelevässä oppaassa seurataan juutalaista kertomusta ja sen yhteyttä manikealaisuuteen; Kuolleenmeren kääröt tarjoaa siihen liittyvän katsauksen teoksen varhaisempaan käsikirjoitusperinteeseen. Nag Hammadin kirjastoa käsittelevä opas kertoo erillisestä löydöstä, ei toisesta manikealaisten pyhien kirjoitusten kokoelmasta.
Kirjaston kokoelmissa on laitokset teoksista Manikealainen psalmikirja, Manikealaiset homiliat, Jättiläisten kirja ja Archelaoksen väittelyn teot.
Tutustu lisää
Manikealainen psalmikirjaProfeetta Manin nimiin pantu
Manikealaiset homiliatProfeetta Manin nimiin pantu
Jättiläisten kirjaManin nimiin pantu
Arkhelaoksen väittelyn pöytäkirjaHegemoniukselle omistettu
Nag Hammadin kirjoitukset
Kysymyksiä manikealaisuudesta
Mitä manikealaisuus on?
Manikealaisuus oli itsenäinen lähetystyötä tehnyt uskonto, joka perustettiin 200-luvulla Mesopotamiassa Sasanidien Persian vallan aikana. Se ammensi kristillisistä, iranilaisista ja buddhalaisista perinteistä. Yhteisöt järjestivät uskonnollisen elämän askeettisen valittujen joukon ja sitä tukevien kuulijoiden ympärille, ja opetuksessa maailmaa selitettiin Valon ja pimeyden sekoituksena.
Kuka perusti manikealaisuuden?
Mani, joka syntyi vuonna 216, perusti manikealaisuuden. Hän kertoi saaneensa uskonnollisen tehtävänsä ilmoituksina taivaalliselta kumppaniltaan, jota kutsuttiin hänen Kaksosekseen. Hän laati suurimman osan keskeisistä kirjoituksistaan syyriaksi ja kuoli kuninkaallisessa vankeudessa Sasanidien kuningas Bahram I:n aikana, yleensä vuosille 276 tai 277 ajoitettuna.
Mihin manikealaiset uskoivat?
Manikealaiset uskoivat kahteen ikuiseen, alun perin toisistaan erilliseen periaatteeseen, Valoon ja pimeyteen. Niiden sekoitus selitti nykyisen maailman. Jumalallisen Valon uskottiin olevan vankina tässä sekoituksessa. Pelastukseen kuului sielun jumalallisen alkuperän oivaltaminen ja Valon vapauttamiseen osallistuminen; maailman lopussa niiden nähtiin jälleen erottuvan toisistaan.
Mitä ovat manikealaiset pyhät kirjoitukset?
Manikealaisen perinteen mukaan Maniin liitettiin seitsemän keskeistä kirjoitusta, ja säilynyt uskonnollinen kirjallisuus sisältää myös hymnejä, saarnoja, opillisia kokoelmia ja elämäkerrallisia perinteitä. Tärkeitä lähteitä ovat koptinkieliset yhteisökokoelmat, Kephalaia, kreikankielinen Kölnin Mani-koodi ja Turfanin katkelmat. Kaikki nämä eivät ole Manin itsensä kirjoittamia teoksia.
Miksi manikealaisuus katosi?
Manikealaisuus hiipui vähitellen eri alueilla, ja vainot useiden Rooman, Sasanidien ja Kiinan hallitusten aikana olivat osa tätä historiaa. Uskonto ei päättynyt kaikkialla yhtenä tiettynä ajankohtana. Manikealaiset perinteet jatkuivat Kaakkois-Kiinassa senkin jälkeen, kun uskonto oli kadonnut suurelta osin aiemmilta levinneisyysalueiltaan.


















